Maidot matkalla

BAD LUCK IN SAN FRANCISCO 

Jostain syystä monet asiat San Franciscossa eivät menneet niin kuin Strömsössä. Luksushotellimme oli täyteen buukattu, joten etsimme vielä yhdeksi yöksi hotellin muualta, tällä kertaa aivan SanFranin keskustasta. Hotelli oli halpa ja näytti ihan ookoolta, mutta oli loppujen lopuksi aika kamala. Huone oli muka non smoking, mutta hajusta päätellen se ei sitä ollut. Kokolattiamatto oli todella likainen ja päätin olla astumatta sille paljain varpain. Myös päiväpäitto ja koristetyynyt lähtivät nopeasti pois sängystä. Yritin tasapainoittaa huoneen hajua Victoria´s Secretin body mistillä, mutta sekin vaan tuntui pahentavan asiaa. No, onneksi siinä hotellissa ei oltu kuin yksi yö, eikä edes kokonaista vuorokautta, sillä pääsimme huoneeseen vasta kolmelta iltapäivällä.

Huone näyttää kuvissa yllättävän hyvältä

Tilavuuksien tilavuus

Hotellin kaunis julkisivu

Nobb Hill Hotellin aulasta

Hotelli ei siis ollut siisteimmästä päästä, eivätkä kaupunkisuunnitelmatkaan mennet ihan niin kuin piti. Suunnittelimme menevämme käymään Alcatrazilla kun kerran täällä asti kerran ollaan. Lautat lähtivät Alcatrazille kaupungin satama-alueelta, Wishermans Wharfilta, joka oli tupaten täynnä turisteja. Ihmiset kävelivät päälle ja päin ja kun en muutenkaan tykkää markkinoista ja toreista (onkohan tälle kammolle joku oma nimensä? :) ) alkoi paikka ahdistamaan ja lujaa. Ja kun kerran oltiin kalasatamassa, niin voitte kuvitella, mikä haju paikassa oli. Tässä vaiheessa olin jo aivan kypsä ja halusin vain paatille, joka veisi meidät maailmankuululle vankilasaarelle. 

Alcatraz

Voi sitä riemua kun viimein löysimme oikean laiturin…retket oli nimittäin buukattu täyteen yli kahdeksi viikoksi eteenpäin! Paikallinen opas varmasti ymmärsi muutaman voimasanan mitä sinä hetkenä iloisesti viljelimme. Todella hienoa! ”Ei me oltaiskaan haluttu käydä siellä” – eipä! Satamassa olisi ollut myös jotain merileijonia, mutta eihän me niistäkään tiedetty. Päätin hetken aikaa karttaa kaikkea Fish- etuliitteellä alkavaa. Minut on lapsena viety Marokossa kalatehtaalle ja se kokemus on jättänyt koko eliniän vaikuttavan trauman.  Ei tule Marjosta merikapteenia tai kalastajaa.

Tuskinpa tulee tämän elämän aikana lähdettyä enää San Franciscoon, eli pettymys oli sen mukainen. Kotiin päästyä täytyy katsoa korvikkeena The Rock -elokuva. Laiha, mutta onneksi viihdyttävä lohtu. Kaupungin TO DO –listalla ei ollut enää muuta jäljellä kuin kaapeliraitiovaunulla ajelu.

Hullut turistit roikkuvat vaunun kyljillä

Cable Cartit, eli kaapeliraitiovaunut kulkevat ilman moottoria maahan upotettujen kaapeleiden avulla. Kaupungissa on käytössä kolme eri kaapelivaunulinjaa: Powell-Hyde, Powell-Mason ja California Street. Ja pitihän niitä tietysti kokeilla! Vaunut kehitti Andrew Smith Hallidien toimeksiannosta William Eppelsheimer, ja ne otettiin alun perin käyttöön vuonna 1873.  

Hyppäsimme vaunuun niiden kääntöpaikalta. Vaunun kääntäminen tapahtuu edelleen samalla tavalla, kuin 139 vuotta sitten. Vaunun tultua päätepisteeseensä kuski ja rahastaja pyöräyttävät vaunun lihasvoimin ympäri ja jatkavat matkaansa takaisin kohti toista kääntöpaikkaa.

Vaunujan kääntöpaikka

Matkustaminen vaunuilla oli tietysti hinnoiteltu turistit huomioon ottaen ja yhdensuuntainen matka maksoi kuusi dollaria. Vaunuilla kuljettiin korkeita mäkiä ylös ja alas, kiskoista lähtevä meteli kirskui korvissa.

Kuljettaja ohjaa vaunuja seisaaltaan, on muuten aika äijä ammatti!

Näillä niitä ajetaan

Mennessä saimme paikat sisältä, mutta tullessa änkesimme itsemme tietenkin niille avonaisille istumapaikoille. Jotkut hullut roikkuivat vaunun kyljillä seisomapaikoilla. Itsesuojeluvaisto käski pitämään tiukasti kiinni. San Franciscossa ei paljon huvipuistoja tarvita, kun kaikki liikkuminen on yhtä vuoristorataa ja tukkijokea. 

Hullut roikkujat

Marjo & Cable Cart

Kävimme vaunuilla Market Streetillä hieman katsastamassa kaupungin liikkeitä ja koitimme löytää jostain aurinkorasvaa. Amerikassa Pharmacy –liikket eivät ole nimensä mukaisesti apteekkeja, vaan ruoka ja sekatavarakauppoja. Tavarataloissa taas ei myydä halpis-merkkejä (kuten juuri etsimäämme Hawaijan Tropickia). Myöskään ostoskeskusten Food-kyltit eivät ohjaa ruokakauppoihin kuten suomessa, vaan ne johdattavat kävijät suoraan pikaruokaketjujen take away tiskeille. Ruokakaupat ovatkin viinakauppoja, eikä mistään tunnu saavan kunnollista ruokaa – kaikkialla on Mc Donaldseja, Burger Kingejä, Taco Bellejä ja Starbuckseja. Lisäksi kilometrit ovat maileja, mitat jotain kummallista ja painokin mitataan paunoina. Ota tästä nyt sitten selvää. 

Respect?? :D

 SanFranin keskusta on hyvin rauhallinen ja vaatimattomampi, etenkin kun vertaa sitä nopeatempoiseen New Yorkiin. Tiedän heti pari kaveria ketkä olisivat SanFranissa kuin kalat vedessä :) Hippiliikkeen voi edelleen aistia kaupungin kaduilla kulkiessa. Kaapelivaunuajelullle sai odottaan vuoroaan aina jokusen tovin ja Market Streetin päässä jouduimme kuuntelemaan päällekkäin mölyäviä katusoittajia. Voi sitä älämölöä. Olisin odottanut SanFranin katusoittajilta hieman enemmän! 

Pitäkää tiukasti kiinni

Odotettavissa pieni alamäki

Wheee! :D