BAD LUCK IN SAN FRANCISCO
Jostain syystä monet asiat San Franciscossa eivät menneet
niin kuin Strömsössä. Luksushotellimme oli täyteen buukattu, joten etsimme
vielä yhdeksi yöksi hotellin muualta, tällä kertaa aivan SanFranin keskustasta. Hotelli oli halpa ja
näytti ihan ookoolta, mutta oli loppujen lopuksi aika kamala. Huone oli muka non
smoking, mutta hajusta päätellen se ei sitä ollut. Kokolattiamatto oli todella
likainen ja päätin olla astumatta sille paljain varpain. Myös päiväpäitto ja
koristetyynyt lähtivät nopeasti pois sängystä. Yritin tasapainoittaa huoneen
hajua Victoria´s Secretin body mistillä, mutta sekin vaan tuntui pahentavan
asiaa. No, onneksi siinä hotellissa ei oltu kuin yksi yö, eikä edes kokonaista
vuorokautta, sillä pääsimme huoneeseen vasta kolmelta iltapäivällä.
 |
| Huone näyttää kuvissa yllättävän hyvältä |
 |
| Tilavuuksien tilavuus |
 |
| Hotellin kaunis julkisivu |
 |
| Nobb Hill Hotellin aulasta |
Hotelli ei siis ollut siisteimmästä päästä, eivätkä kaupunkisuunnitelmatkaan mennet ihan niin kuin
piti. Suunnittelimme menevämme käymään Alcatrazilla kun kerran täällä asti
kerran ollaan. Lautat lähtivät Alcatrazille kaupungin satama-alueelta, Wishermans Wharfilta,
joka oli tupaten täynnä turisteja. Ihmiset kävelivät päälle ja päin ja kun en
muutenkaan tykkää markkinoista ja toreista (onkohan tälle kammolle joku oma
nimensä? :) ) alkoi paikka ahdistamaan ja lujaa. Ja kun kerran oltiin
kalasatamassa, niin voitte kuvitella, mikä haju paikassa oli. Tässä vaiheessa
olin jo aivan kypsä ja halusin vain paatille, joka veisi meidät
maailmankuululle vankilasaarelle.
 |
| Alcatraz |
Voi sitä riemua kun viimein löysimme oikean
laiturin…retket oli nimittäin buukattu täyteen yli kahdeksi viikoksi eteenpäin!
Paikallinen opas varmasti ymmärsi muutaman voimasanan mitä sinä hetkenä
iloisesti viljelimme. Todella hienoa! ”Ei me oltaiskaan haluttu käydä siellä” – eipä! Satamassa
olisi ollut myös jotain merileijonia, mutta eihän me niistäkään tiedetty.
Päätin hetken aikaa karttaa kaikkea Fish- etuliitteellä alkavaa. Minut on
lapsena viety Marokossa kalatehtaalle ja se kokemus on jättänyt koko eliniän
vaikuttavan trauman. Ei tule Marjosta
merikapteenia tai kalastajaa.
Tuskinpa tulee tämän elämän aikana lähdettyä enää San
Franciscoon, eli pettymys oli sen mukainen. Kotiin päästyä täytyy katsoa korvikkeena
The Rock -elokuva. Laiha, mutta onneksi viihdyttävä lohtu. Kaupungin TO DO –listalla ei ollut enää muuta jäljellä kuin kaapeliraitiovaunulla ajelu.
 |
| Hullut turistit roikkuvat vaunun kyljillä |
Cable Cartit, eli kaapeliraitiovaunut kulkevat ilman
moottoria maahan upotettujen kaapeleiden avulla. Kaupungissa on käytössä kolme
eri kaapelivaunulinjaa: Powell-Hyde, Powell-Mason ja California Street. Ja
pitihän niitä tietysti kokeilla! Vaunut kehitti Andrew Smith Hallidien
toimeksiannosta William Eppelsheimer, ja ne otettiin alun perin käyttöön vuonna
1873.
Hyppäsimme vaunuun niiden kääntöpaikalta. Vaunun kääntäminen
tapahtuu edelleen samalla tavalla, kuin 139 vuotta sitten. Vaunun tultua
päätepisteeseensä kuski ja rahastaja pyöräyttävät vaunun lihasvoimin ympäri ja
jatkavat matkaansa takaisin kohti toista kääntöpaikkaa.
 |
| Vaunujan kääntöpaikka |
Matkustaminen vaunuilla oli tietysti hinnoiteltu turistit
huomioon ottaen ja yhdensuuntainen matka maksoi kuusi dollaria. Vaunuilla
kuljettiin korkeita mäkiä ylös ja alas, kiskoista lähtevä meteli kirskui
korvissa.
 |
| Kuljettaja ohjaa vaunuja seisaaltaan, on muuten aika äijä ammatti! |
|
|
 |
| Näillä niitä ajetaan |
Mennessä saimme paikat sisältä, mutta tullessa änkesimme itsemme
tietenkin niille avonaisille istumapaikoille. Jotkut hullut roikkuivat vaunun
kyljillä seisomapaikoilla. Itsesuojeluvaisto käski pitämään tiukasti kiinni.
San Franciscossa ei paljon huvipuistoja tarvita, kun kaikki liikkuminen on yhtä
vuoristorataa ja tukkijokea.
 |
| Hullut roikkujat |
 |
| Marjo & Cable Cart |
Kävimme vaunuilla Market Streetillä hieman katsastamassa
kaupungin liikkeitä ja koitimme löytää jostain aurinkorasvaa. Amerikassa
Pharmacy –liikket eivät ole nimensä mukaisesti apteekkeja, vaan ruoka ja
sekatavarakauppoja. Tavarataloissa taas ei myydä halpis-merkkejä (kuten juuri
etsimäämme Hawaijan Tropickia). Myöskään ostoskeskusten Food-kyltit eivät ohjaa
ruokakauppoihin kuten suomessa, vaan ne johdattavat kävijät suoraan
pikaruokaketjujen take away tiskeille. Ruokakaupat ovatkin viinakauppoja, eikä
mistään tunnu saavan kunnollista ruokaa – kaikkialla on Mc Donaldseja, Burger
Kingejä, Taco Bellejä ja Starbuckseja. Lisäksi kilometrit ovat maileja, mitat jotain
kummallista ja painokin mitataan paunoina. Ota tästä nyt sitten selvää.
 |
| Respect?? :D |
SanFranin keskusta on hyvin rauhallinen ja vaatimattomampi, etenkin kun vertaa
sitä nopeatempoiseen New Yorkiin. Tiedän heti pari kaveria ketkä olisivat
SanFranissa kuin kalat vedessä :) Hippiliikkeen voi edelleen aistia kaupungin
kaduilla kulkiessa. Kaapelivaunuajelullle sai odottaan vuoroaan aina jokusen
tovin ja Market Streetin päässä jouduimme kuuntelemaan päällekkäin mölyäviä
katusoittajia. Voi sitä älämölöä. Olisin odottanut SanFranin katusoittajilta
hieman enemmän!
 |
| Pitäkää tiukasti kiinni |
 |
| Odotettavissa pieni alamäki |
 |
| Wheee! :D |
